teksti tulosta    

Salon Demarinuoret: Palveluista alettava puhumaan kuntaliitoksen yhteydessä

Salon Demarinuoret kantavat huolta tulevan kuntaliitoksen valmistelusta. Julkinen keskustelu liitoksen keskeisistä kysymyksistä antaa odottaa itseään.

Kuntalaisia kiinnostaa varmasti enemmän se, että päivähoitopaikkoja ja terveyspalveluja on saatavilla kuin tyhjänpäiväinen jaarittelu esim. terveyskeskusten nimistä. Nyt on ensisijaisen tärkeää saada jo kuntaliitoksen valmisteluvaiheessa mukaan tähän prosessiin niin kuntapäättäjät kuin kuntalaisetkin.

Kymmenen kunnan yhteenliittyminen synnyttää uuden ja maapinta-alaltaan erittäin laajan kaupungin. Palvelujen tasaisen jakautumisen ja saavutettavuuden turvaaminen on erittäin tärkeää heti uuden kaupungin aloittaessa vuoden 2009 alussa.

Kylien elinvoimaan on satsattava, mutta samalla on turvattava kuntalaisten asiointimahdollisuudet kuntakeskuksissa julkisen liikenteen avulla. Linja-autoliikenteen vuorojen lakkauttaminen sopii kuntaliitostilanteeseen erittäin huonosti. Nyt on pikemminkin pohdittava uusien vuorojen lisäämistä sekä palveluliikenneratkaisujen kehittämistä yhteyksien kattavuuden turvaamiseksi koko uuden kunnan alueella.

Salon Demarinuoret haluaa muistuttaa, että oman lähialueen etujen takaamiseksi kannattaa olla mukana poliittisessa toiminnassa. Samalla toivomme, että uuden Salon aloittaessa päästään puhaltamaan heti yhteen hiileen, eikä jäädä puolustamaan vain oman nurkkakunnan etuja.

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi. Ellei sinulla ole vielä tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi.