teksti tulosta    

Liiton puheenjohtaja Heta Välimäki on jatkokautensa ansainnut!

Varsinais-Suomen Sosialidemokraattiset Nuoret ry on kevätkokouksessaan päättänyt antaa tukensa Demarinuorten istuvalle puheenjohtajalle Heta Välimäelle. Välimäki tavoittelee kahden vuoden jatkokautta toukokuussa pidettävässä Jyväskylän liittokokouksessa.

”Myös muut puheenjohtajaehdokkaat vaikuttivat innokkailta tarttumaan haasteeseen. Hetan osaaminen ja energia kuitenkin kannustivat valitsemaan hänet tänäkin vuonna Varsinais-Suomen Demarinuorten ehdokkaaksi. Hetan erityinen vahvuus on sovitteleva, kannustava asenne. Hän arvostaa monenlaisia mielipiteitä ja toimijoita, jäsenkunnan koko kirjoa”, sanoo piirin mynämäkeläinen puheenjohtaja Juuso Alatalo.

Nyt 26-vuotias Demarinuorten ruotsinkielistä piiriä (FSUD) edustava Välimäki valittiin liiton puheenjohtajaksi vuonna 2006. Liitto on Hetan johdolla kehittynyt oikeaan suuntaan ja välttämättömiä uudistuksia esimerkiksi järjestörakenteeseen on saatu edistettyä.

Välimäki on luvannut mahdollisella jatkokaudellaan keskittyä erityisesti puolueen uudistamistyöhön ja voittoisaan kunnallisvaalikamppailuun. Myös yhteyksiä kansalaisjärjestöihin ja ammattiyhdistysliikkeen nuorisojärjestöihin kehitetään edelleen. ”Tavoitteet ovat ajankohtaisia ja vaativia. Näiden haasteiden ratkaisemiseksi on mukava paiskia töitä myös piiritasolla, Hetan johtamassa liitossa”, päättää Juuso Alatalo.

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi. Ellei sinulla ole vielä tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi.