Jälkipuintia

Hedelmöityshoitolaki ratkaistiin 13.10.2006 eduskunnassa. Olen, ehkä tässä yhteydessä ei monenkaan mielestä kuuluisi sanoa luonnollisesti, mutta kuitenkin, todella helpottunut äänestystuloksesta. Sen sijaan olen pettynyt siihen ala-arvoiseen keskusteluun, jolla edustajat ovat mediassa perustelleet kantojaan ennen ja jälkeen äänestyksen.

Olen myös iloinen siitä, että sosialidemokraattien ehdoton enemmistö kannatti hedelmöityshoitojen sallimista yksineläville naisille ja naispareille myös jatkossa, sillä minulle sosialidemokratia merkitsee tasa-arvoa, suvaitsevaisuutta oikeudenmukaisuutta. Toivottavasti se puolueena kykenee osoittamaan myös uudistuskykyä sekä avarakatseisuutta.

Tiedän, ja toivon ettei ratkaisu ollut monelle kansanedustajista helppo. Ja ymmärrän toki luonnottomuusargumentin sekä huolen lapsen parhaasta. Saman periaatteen mukaisesti tulisi hedelmöityshoitoja silloin kuitenkin vastustaa myös heteroparien kohdalla, eikä heidän vanhemmuutensa laadusta ole sen varmempia takeita.

Mikäli omien kantojensa perusteluina halutaan käyttää asiantuntijoiden lausuntoja, olisi toivottavaa että viitattaisiin asianmukaisiin tutkimuksiin.

Käsittämätöntä, miten monesti Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenjohtajan (yhtään Tuula Tammisen ansioita väheksymättä) nimi ja kokemukset isättömyyden haitallisista vaikutuksista lapsen hyvinvoinnille on tässä kysymyksessä nostettu esille.

Yhtä naurettavaa olisi esittää tilastokeskuksen lukuja perheväkivallasta, joka useimmiten on miehen naiseen kohdistamaa ja surullisen usein myös lapsen todistamaa perheensisäistä väkivaltaa, ja tämän perusteella väittää kahden tai yhden äidin perhettä todennäköisesti turvallisemmaksi kasvuympäristöksi lapselle.

Tarkasteltaessa isättömyyden vaikutusta lapsen kehitykseen, tulee erottaa toisistaan erotilanteet ja kuolemantapaukset sekä tilanteet, joissa isää ei henkilönä ole koskaan ollutkaan. Erotilanne, kuolemasta puhumattakaan on kriisi joka väistämättä heijastuu myös lapsiin.

Tähänastiset tutkimukset kuitenkin osoittavat, että lapsen psykososiaalinen kehitys etenee normaalisti perheessä, jossa isää ei ole koskaan ollutkaan ja elämä on sen mukaisesti myös suunniteltu. Lisäksi lapsen kasvatukseen vaikuttavat ja hyvinvointia vahvistavat vanhempien sosiaaliset verkostot ja yhteisölliset siteet, isovanhemmat, sukulaiset, tutut sekä ystävät.

Yhden huoltajan kotitalouksien taloudellinen asema on muihin lapsitalouksiin nähden selvästi heikoin. Lisäksi heidän taloudellinen asemansa suhteessa muihin kotitalouksiin näyttää tuloilla mitattuna heikentyneen selvästi 1990-luvun puolivälin jälkeen. Yksinhuoltajien määrä on lisääntynyt noin 20 prosenttiin perheistä.

Näitä perheitä ei kuitenkaan auteta syrjivällä lainsäädännöllä, vaan tulonsiirroilla, palveluilla sekä työelämän joustoilla. Lasten hyvän elämän turvaamiseksi tarvitaan kaikkien aikuisten vastuuntuntoa.

Laura Lindeberg (valt.yo)

Kirjoitus on julkaistu Länsi-Uusimaa -lehdessä 21.11.2006

Kommentit